Erja Tulasalo

Kuva: Pirita Torvi

Mikä merkitys kirjoituspaikoilla oli esikoisromaanini syntyprosessissa?

Tämä kysymys esitettiin minulle eräässä kirjailijahaastattelussa melko pian kirjan julkaisun jälkeen. Tuolloin en osannut vielä täysin hahmottaa mitä kaikkea eri paikat olivat valmistuneelle työlle antaneet. Selvää minulle oli kuitenkin jo se näky, ettei romaani olisi muotoutunut ilman niitä siksi, miksi se eri vaiheiden myötä lopulta rakentui.

Kirjoitin käsikirjoituksen ensimmäisen version Atlantin rantamailla sijaitsevassa asunnossa. Yllättäen vuokravelvoitteisiini kuului noin 80 ruukuissa elävän kasvin hyvinvoinnista huolehtiminen Etelä-Portugalin helteisessä kesässä. Päällimmäinen tunteeni oli kauhun sekainen jännitys, olinhan vuosien varrella onnistunut tappamaan jopa omat kaktukset. Viikkojen myötä tunne onneksi hiljalleen laantui, kasvien hoitaminen nimittäin auttoi minua pääsemään päähenkilön pään sisälle täysin uudella tavalla. Löysin myös asunnon kirjahyllystä faktatietojen hankintaa avittamaan ison läjän monipuolisia kasvikirjoja.

Ja Mikä helpotus olikaan; neljän kuukauden aikana ainoastaan yksi kasvi kuoli jonkun tuhoeläimen aiheuttamiin vammoihin.

Työstin käsikirjoitusta lukemattomia tunteja Kallion kirjastossa ja Talvipuutarhassa Helsingissä. Kallion kirjaston tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta tukeva henki vahvisti päähenkilön sateenkaarevan identiteetin muotoutumista. Talvipuutarhan vehreässä tunnelmassa puutarhateema syventyi, ja kasvupaikka alkoi tunkea köynnöksiään orgaanisesti myös itse tarinaan. 

Paratiisi.

Allekirjoitin kustannussopimuksen muutettuani Porvooseen vuonna 2022. Kasvien konkreettinen läsnäolo ei jättänyt käsikirjoitusta edes viimeisten kirjoituskierrosten ajaksi. Pihapiiriin, minkä osaseksi tuolloin muutin, kuuluu kaunis, hoitoa vaativa puutarha.

Taittoversioiden lukutauoilla, siivotessani silmät ristissä keskikesän terälehtiä kukkapenkeistä ja kulkuväyliltä, saattoi mielessä muutaman kerran vilahtaa, että eiköhän tämä samaistuminen ala jo riittämään.

Suuressa kuvassa kasvien konkreettisella ilmestyminellä elämääni Oranssia puutarhaa kirjoittaessa oli kuitenkin tekstitason lisäksi myös tekijää itseään vahvistava vaikutus.

Miksi linnasta on tullut veistosteni keskeisin muoto&teema?

Linnat ovat inspiroineet mielikuvitustani lapsesta saakka. Vieläkin ne vetävät minua puoleensa arkkitehtuurin ja historiansa vuoksi, kuiskivat sydämelleni tarinoita ajasta, jota kaipaan jostakin oudosta syystä. Nämä asiat ovat rakentaneet veistosteni muureja, torneja ja ikkuna-aukkoja, mutta niiden sisäpuolella, jossakin näkymättömissä tapahtuva on kuitenkin ollut se ”jokin”, joka on ylläpitänyt kiinnostustani tutkia yhä uudelleen mitä holvien alla ja sisäpihoilla tapahtuu. Niillä kauniin kipeillä näyttämöillä, joita ihmisyytemme kantaa sisällään kellareista korkeimpiin torneihin saakka.

Tänään tunnen, että jokin tärkeä tahtoisi yhä tulla linnana esiin. Ihmisenkokoisena turvapaikkana, jonne jokainen on tervetullut riippumatta sukupuolesta, ihonväristä, seksuaali-identiteetistä, uskonnosta, poliittisesta kannasta, sosiaalisesta, taloudellisesta tai sivistyksellisestä asemasta (ect.).

Tämä teema ja tuleva teos ovat itseäni suurempia. Tiedän sen jo nyt ennen kuin mikään konkreettinen on edes alkanut.