Erja Tulasalo

Kuva: Pirita Torvi

Mikä merkitys kirjoituspaikoilla oli esikoisromaanini syntyprosessissa?

Yksinkertaisesti; ilman niitä romaani olisi muotoutunut joksikin muuksi kuin mikä se nyt on.

Kirjoitin käsikirjoituksen ensimmäisen version Etelä-Portugalissa, Atlantin rantamailla sijaitsevassa asunnossa. Yllättäen vuokravelvoitteisiini kuului hoitaa noin 80 ruukuissa elävää kasvia pihalla ja parvekkeella. Olin kauhuissani, olinhan vuosien varrella onnistunut tappamaan jopa omat kaktuksetkin. Viikkojen myötä kauhu hiljalleen laantui, sillä kokemus kasvien hoitamisesta auttoi minua pääsemään päähenkilön pään sisälle täysin uudella tavalla. Asunnon kirjahyllyn lukuisat kasvikirjat avittivat luontevasti tarvittavien faktatietojen hankintaa.

Neljän kuukauden aikana vain yksi kasvi kuoli jonkun tuhoeläimen aiheuttamiin vammoihin. Mikä helpotus!

Työstin käsikirjoitusta lukemattomia tunteja Kallion kirjastossa ja Talvipuutarhassa Helsingissä. Kallion kirjaston tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta tukeva henki vahvisti päähenkilön sateenkaarevan identiteetin muotoutumista. Talvipuutarhan vehreässä tunnelmassa puutarhateema syventyi ja kirjoituspaikka alkoi tunkea köynnöksiään orgaanisesti myös itse tarinaan. Ja niin Talvipuutarhasta kasvoi yksi teoksen keskeisimmistä näyttämöistä. 

Paratiisi.

Tein kustannussopimuksen muutettuani Porvooseen vuonna 2022. Kasvien konkreettinen läsnäolo ei jättänyt käsikirjoitusta edes viimeisten kirjoituskierrosten ajaksi. Pihapiiriin, minkä osaseksi tuolloin muutin, kuuluu hoitoa vaativa puutarha.

Taittoversioiden lukutauoilla, siivotessani silmät ristissä mm. pionien ja liljojen terälehtiä kukkapenkeistä ja kulkuväyliltä, saattoi mielessä muutaman kerran vilahtaa, että eiköhän tämä samaistuminen ala jo riittämään.

Miksi linnasta on tullut veistosteni keskeisin muoto&teema?

Linnat ovat inspiroineet mielikuvitustani lapsesta saakka. Vieläkin ne vetävät minua puoleensa arkkitehtuurin ja historiansa vuoksi, kuiskivat sydämelleni tarinoita ajasta, jota kaipaan jostakin oudosta syystä. Nämä asiat ovat rakentaneet veistosteni muureja, torneja ja ikkuna-aukkoja, mutta niiden sisäpuolella, jossakin näkymättömissä tapahtuva on kuitenkin ollut se ”jokin”, joka on ylläpitänyt kiinnostustani tutkia yhä uudelleen mitä holvien alla ja sisäpihoilla tapahtuu. Niillä kauniin kipeillä näyttämöillä, joita ihmisyytemme kantaa sisällään kellareista korkeimpiin torneihin saakka.

Tänään tunnen, että jokin tärkeä tahtoisi yhä tulla linnana esiin. Ihmisenkokoisena turvapaikkana, jonne jokainen on tervetullut riippumatta sukupuolesta, ihonväristä, seksuaali-identiteetistä, uskonnosta, poliittisesta kannasta, sosiaalisesta, taloudellisesta tai sivistyksellisestä asemasta (ect.).

Tämä teema ja tuleva teos ovat itseäni suurempia. Tiedän sen jo nyt ennen kuin mikään konkreettinen on edes alkanut.